Mistä PlanVera sai syntykipinänsä?

“Ensimmäisen kerran ajatus tällaisesta ohjelmasta heräsi jo kolmisen vuotta sitte. Se nousi aina mieleeni varsinkin silloin, kun vastaavalle ohjelmalle olisi ollut käytännössä tarvetta”, kertoo PlanVeran perustaja Marko Siekkinen.

“Alun pitäen halusin tällaisen ohjelmiston oman yritykseni käyttöön eikä tarkoituksenani ollut suinkaan luoda uutta yritystä. Kipinä PlanVeran perustamiseen syntyikin myöhemmin Petteri Karppisen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen kesällä 2025.”

Siekkinen kertoo, että keskeisenä ongelmana työmailla on urakoiden todellisen valmiusasteen seuranta eikä vuoden takaisilta markkinoilta löytynyt tätä keskeistä ongelmaa ratkaisevaa ohjelmistoa.

“Vuosi sitten päätin tehdä asialle jotain ja otin yhteyttä Petteriin, jolle esitin ajatukseni ja siitä se sitten yhteinen projekti sai varsinaisen alkunsa. Markkinoilla on paljon valmiusasteen seurantaan tarkoitettuja ratkaisuja jotka perustuvat siihen, että verrataan laskettujen kulujen ja työtuntien suhdetta kertyneisiin kuluihin ja työtunteihin. Tämä ratkaisu toimii ihanteellisessa tilanteessa jolloin kaikki etenee kuten on ajateltu. Näin työmaat eivät kuitenkaan toimi käytännössä. Virheellinen olettama voi syntyä esimerkiksi pieleen lasketuissa kuluissa, työtunneissa tai tehottomassa työskentelyssä.“

PlanVera on syntynyt vastaamaan aitoon tarpeeseen eikä toistuvaa ajanhukkaa tarvitse enää hyväksyä osaksi rakennusalan arkea. 

“PlanVera tuo markkinoille ensimmäistä kertaa ratkaisun, jolla todellinen valmiusaste tiedetään reaaliajassa,“ Siekkinen tiivistää.

Tuomme piirustukset, tilannetiedon ja työkalut suoraan sinne missä työ tehdään. Tutustu meihin ja ratkaisuihimme.

Samankaltaiset artikkelit